Rahastosäästäminen on kallista

Pikalainat ja kulutusluotto herättävät jatkuvasti keskustelua. Sama koskee myös pankkien ja puhelinmyyjien kauppaamia rahastoja: kannattaako rahastoon sijoittaa vai ei?

Rahastojen puolesta puhuu moni seikka. Varsinkin rahastoyhtiöt itse korostavat, että ammattilainen auttaa sijoittamaan paremmin - olipa kyse sitten osakepoiminnasta tai sijoitusrahastoista. Näin toteaa esimerkiksi Alexandria Pankkiiriliike asiakaslehdessään, jossa yksiselitteisesti kerrotaan, että ammattilainen löytää parhaat rahastot.

Rahastoja onkin tarjolla häkellyttävän paljon. Jokainen kivijalkapankki myy asiakkailleen vähintään kymmeniä erilaisia rahastoja, joiden joukosta on vaikea valita omansa. Tämän lisäksi markkinoilla on erilaisia online-rahastovälittäjiä, joiden avulla pääset käsiksi entistä suurempaan rahastovalikoimaan. Varsinkin New Yorkin ja Frankfurtin kautta maailman avautuvat valtavat rahastomarkkinat, joilla on mahdollista sijoittaa lähes minkälaisiin rahastoihin tahansa.

Tämä suunnaton valinnanvara hämmentää monta piensijoittajaa: kuinka on mahdollista valita oikea rahasto näin monen rahaston joukosta, kun asiantuntijatkaan eivät tunnet tietävän mihin pitäisi sijoittaa.

Juuri saman syyn vuoksi suhtaudun epäluuloisesti erilaisiin rahastovälittäjiin, jotka lupaavat valita asiakkailleen parhaat rahastot. Tosiasiassa välittäjät ovat vain kiinnostuneita välityspalkkiosta. Sama koskee rahastoja rakentavia ja kaupittelevia rahastoyhtiöitä. Nekin yrittävät tehdä rahastoistaan vaikeaselkoisia, jotta piensijoittaja ei kykenisi ymmärtämään rahaston todellista hintaa.

Varsinkin erilaiset tuottopohjaiset palkkiot ovat erinomainen tapa peittää piensijoittajalta tai rahastosäästäjältä rahastosäästämisen kustannuksia. Monet rahastot nimittäin perivät peräti 20 % rahaston ns. vertailuindeksin ylittävästä tuotosta tuottoperusteisena palkkiona. Vielä kun vertailuindeksiksi valitaan joku sopivan konservatiivinen indeksi, on indeksin ylittäminen varsin helppoa.

Tähän liittyy myös kannustinten epäsymmetria: rahastoyhtiö pääsee osalliseksi tuotoista, mutta ei joudu maksamaan 20 % tappioista. Sen vuoksi rahastoyhtiön kannattaa ottaa riskiä säästäjän varoilla!

Sen takia lainsäätäjä voisikin jatkossa miettiä, pitääkö piensijoittajaa suojata rahastoyhtiöiden riistolta. Mutta ilmeisesti poliitikot ajattelevat, että rahastosäästäjää sietääkin jymäyttää.

Ensimmäisiä pohdintoja pikavipin ongelmasta

Pikavipit nähdään usein moraalisena kysymyksenä. Silloin huomio kiinnittyy yleensä pikavippejä myöntävän yrityksen ja sen omistajien moraaliin. Tyypillisesti pikavippi nähdään silloin riistona: kriitikot ajattelevat, että pikavippiyritys tienaa suunnattomia voittoja riistämällä vähävaraisia perimällä heille myönnettävistä lyhytaikaisista luotoista liian korkeaa korkoa.

Tällöin jää yleensä huomaamatta se, että korkea korko on välttämätön paha myönnettäessä lainoja ihmisille, joiden luotonmaksukyvystä ai ole mitään takeita. Tilanne muistuttaa tällöin Akerlöfin Market for Lemons -mallin tilannetta.

Tunnettu malli koskee alunperin käytettyjen autojen kauppaa. Siinä ostajien ja myyjien välillä vallitsee informaation epäsymmetria: myyjä tietää ostajaa paremmin auton todellisen kunnon ja arvon. Silloin auton ostaja ei ole valmis maksamaan autosta sen todellista hintaa. Lainamarkkinoille sovellettuna: lainan ottaja tietää lainan myöntäjää paremmin oman taloudellisen tilanteensa. Lainan ottaja tietää myös, aikooko hän maksaa lainan takaisin vai ei. Lainan myöntäjä ei tätä tiedä. Sen vuoksi lainan myöntäjä myöntää kaikille -- myös hyville lainan ottajille -- lainaa samalla, korkealla korolla. Lainan myöntäjän kannalta kyse on siis puhtaasti rationaalisesta toiminnasta.

Entäpä sitten lainan ottaja: kertooko pikavipin ottaminen siitä, että ihminen ei kykene huolehtimaan raha-asioistaan kunnolla? Ja jos näin on, pitääkö lainsäädännön suojella ihmisiä, jotka hakevat hetkellistä kulutuspiikkiä ankean arkensa tasaamiseksi?

Kriitikoidenhan mukaan pikavipit ovat syy siihen, että ihmiset joutuvat lainakierteeseen. Kyse on heikoista ihmisistä, jotka eivät kykene vastustamaan rahan houkutusta -- tai vaikkapa alkoholin ja lääkkeiden arkeen tuomaa hetken helpotusta. Silloin pikavippi on keino rahoittaa tuo moraalittomaksi tulkittava tapa saada arki unohtumaan edes hetkeksi. Toisille kyse voi olla jopa vierotusoireiden välttämiseksi tarpeellisesta kulutuksesta.

Kriitikot näkevät pikavipit myös syynä lainakierteeseen joutumiselle. Tällöin syy ja seuraus tuntuvat sekoittuvan, aivan kuten korrelaation ja kausaliteetin välinen ero. On tietysti totta, että monilla luottokierteeseen joutuneilla on velkoja myös pikavippiyhtiöille. Mutta kyse lienee loppujen lopuksi siitä, että moniongelmaiset sattuvat viimeisenä vaiheena kierteessään ottamaan lainaa myös pienlainayrityksiltä. Silloin pikavippiyritys tai pikavippi itsessään ei ole ongelman syy, vaan osa yksilön epätoivoista yritystä ratkaista ongelma.

Alustavia pohdintoja

Kun hätä on suuri, on pikalaina helppo ratkaisu. Lainansaanti on nopeaa, eikä lainan myöntäjä kysele mitään selityksiä äkilliselle rahantarpeellesi. Todennäköisesti useimmat ajattelevat, että pikavippi on lähinnä epätoivoisten ihmisten tapa rahoittaa arkea. Kenties kyse on alkoholiin tai muuhun päihteisiin kuluvien menojen paikkaamisesta hintaan mihin hyvänsä?

Siksi sinullekin voi tulla yllätyksenä, että pikavipit eivät ole osa ainoastaan pienituloisten arkea. Tosiasiassa usein myös keskituloiset ihmiset joutuvat tilanteeseen, jossa he tarvitsevat äkillisesti hiukan lisää käteistä. Mikäli silloin käytössä ei ole luottokorttia, on pikavippi usein lähes ainoa tapa täyttää aukko käytettävissä olevissa varoissa. Jokaisen yksilön tilanne on erilainen. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, että rahaa ei ole ja sitä tarvitaan tilille mahdollisimman nopeasti.

Lainanantajat eivät pikalainaa myöntäessään esitä mitään kysymyksiä. He eivät myöskään halua nähtäväkseen tiliotteitasi tai palkkakuitteja. Sen vuoksi kyse on aina tietyllä tapaa korkeariskisestä lainasta pikavipin myöntäjän kannalta: pikavippiyrityksellä ei oikeastaan ole mitään keinoa arvioida sinun todellista lainanmaksukykyäsi. Sen vuoksi pikalainan korko on aina tavallista pankkilainaa korkeampi. Melko suuri osa pikavipeistä jää maksamatta takaisin, mikä edellyttää tavallista korkeampaa lainankorkoa.

Tämä tietysti tarkoittaa keskituloisen kannalta sitä, että halvempaakin lainarahaa olisi yleensä saatavilla, ainakin jos rahan saamista on mahdollista odottaa edes hiukan pidempään. Edes muutaman viikon aikajänteellä pitäisi olla mahdollista hankkia myös luottokortti, jonka avulla pienimuotoisen likviditeettikriisin ratkaisu onnistuu loppujen lopuksi erittäin edullisesti.

Mutta onko kyse sitten jollakin tapaa moraalisesta ongelmasta? Ja jos näin, niin onko kyse lainanantajan vinoutuneesta moraalistajusta vai lainanottajan kyvyttömyydestä toimia "oikein" tai "järkevästi"?